30.12.2010

Niin meni kesä ja tuli joulu. Vuosi lähenee loppuaan ja on aika kerrata tapahtumia. Morfeus on siis ansiokkaasti vaihtanut raviuransa ratsastukseen ja sitkeän työn tuloksia alkaa pikkuhiljaa näkyä. Isoin kiitos edistymisestä kuuluu Morfeuksen hoviratsuttajalle Heikille. Malcontent on kuin onkin kantavana (Classic Photo) ja toivottavasti terve (ori?) varsa tavataan toukokuussa 2011. Otto eli Hasufel juoksi opetuslähdön Lahdessa 16.12. hyväksytysti ajalla 31,4x. Vuoteen mahtuu siis paljon hyväv, ripaus huonoa, reilusti onnea ja hieman takapakkia. Tätä kaikkea liene kutsutaan elämäksi hevosten kanssa. Hyvää Uutta Vuotta 2011!

1.7.2010

Paljon on ehtinyt tapahtua puolessa vuodessa. Niin hyvää kuin huonoakin. Aglaia siirtyi laiduntamaan ikuisille vihreille varsansa kanssa 21.4.2010 ja Morfeuksen kilpaura päättyi viimekädessä vasemman takajalan korjauskelvottomaan vaivaan maaliskuussa. Kevättalvi näytti synkkääkin synkemmältä. Onneksi kesä on kuitenkin tuonut tullessaan myös hyviä uutisia. Malcontent on astutettava ja toivoa on pikku-riiviöstä ensivuodelle. Morfeuksen päättynyt raviura on johtanut totaaliseen alanvaihtoon ja nyt Noppa-Santeri työskentelee satulasta käsin kohtuullisella tuloksella (eli pitää ratsastajan selässä ilman mukinoita). Otto a.k.a Hasufel on päässyt Loviisaan hiittille ja ensimmäisen pällistelykerran jälkeen rytmi on alkanut löytyä. Kaiken tämän lisäksi laitumet ovat täynnä pulleita, onnellisia ja kesäkuntoisia hevosia, ehkä se päivä paistaa myös sinne risukasan perukoille!. Kuvia Noppasen a.k.a Morfeuksen ratsu-urasta:paina tästä ja etusivulle vaihdettu Oton ensimmäinen hiittikuva.

7.1.2010

Hyvää uutta vuotta 2010!! Loppuvuosi 2009 oli molemmilla pojilla lievästi sanottuna epäonninen. Morfeus hukkasi kisaratojen ravivireen kokonaan ja lopullinen katkos oli jo erittäin lähellä. Pidettiin pieni hengähdystauko, vaihdettiin valjaat satulaan ja katsottiin asiaa uudelleen. Ravi alkoi taas löytyä ja vuoden viimeinen startti Kouvolassa tuotti totosijan (3. ajalla 19,9a/2100). Sunnuntaina 10.1. Morffe starttaa Lappeessa. Valmentajalle iso kiitos jaksamisesta.Otto-poika se sensijaan laittoi kyseenalaiseksi koko ravihevosena olemisen. Takajalat eivät kärryjen edessä pysyneet oikeaan suuntaan, vaan löytyivät milloin mistäkin. Pieni harjoittelu (1kk) Loviisan ratatallilla teki hyvää ja nyt aika monta arpea, vekkiä ja rupea myöhemmin ajohommat sujuvat myös omalla kotiradalla. Ja täytyy sanoa, hyvin sujuvatkin. Säät olivat vuoden lopussa niin surkeat,että uusia kuvia ei ole jakaa.

30.8.2009

Kesä oli ja meni. Molemmat pojat lomailivat koko kesän ja nyt on edessä paluu arkeen. Morfeus aloitti jo arkisen aherruksen 21.8. Lahdessa. Tuloksena tällä kertaa (tyyli)puhdas suoritus ja sija 5. ajalla 18,5/2140m. Seuraavan kerran ajetaan Lahdessa 3.9. ja nyt peukut pystyyn, että pelkän suorittamisen sijaan päästään ajamaan kilpaa. Otto kokee myös syksyn tulon, kun kivat orikaverit suuntaavat kukin kohti omaa tallia. Kesä meni kuuden pojan pikkulaumassa omalla rantatontilla. Harvinaisen sopuisaa poikaporukkaa oli ilo seurata ja Otolla on varmasti aikamoinen sopeutuminen arkirutiineihin. Ja jos joku on vielä huolissaan Oton kankusta, joka keväällä juuri ennen laitumelle laskua koki kovia, niin voimme ilolla tiedottaa niiden aikojen olevan enää komea arpi ahterissa.

28.04.2009

Nyt sitä sitten sattuu ja tapahtuu. Otto sai 18.4. lauantaina suloisen pikkuveljen i. Diesel Don (kasv & om Jorma Rintala). Työnimellä "Valto" kulkeva orivarsa on reipas ja mitä ilmeisemminkin isoveljensä tapaan aika veijari. Kuvia tästä komistuksesta löytyy alla olevasta linkistä. Onnellisten sattumien tasapainoksi saimme myös kauhunhetkiä, kun nuori mies Otto pakeni tarhastaan hirmuisella loikalla. Nyt näyttää siltä, että kaikesta selvittiin säikähdyksellä ja todella monella tikillä (ja isolla laskulla).

Valto ja Malcontent

Ja vielä viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi Morfeus starttaa pitkästä aikaa amatööriohjastien SM osakilpailussa Lappeenrannassa ma 4.5.


13.04.2009

Otto täyttää perjantaina 1 vuotta. Onnea! Ennen kuin ensimmäinen ikävuosi ehtii täyttyä Otto harjoittelee jo ahkerasti tulevaa ammattiaan varten. Pikkuhiljaa on aloitettu valjaisiin totuttautuminen ja ohjista ajaminen. Alku vaikeuksien jälkeen on asiat alkaneet sujua ja murtuneita raajoja tai valtavia mustelmia ei toistaiseksi ole tullut enempää. Kokoa ja näköä on oripojalle tullut vuodessa 148 cm (takakorkeus) ja väri kauniin punaisesta alkaa taittua ruskeaan. Kuvia ajoharjoittelusta ja sen jälkeisestä iloittelusta löytyy alla olevasta linkistä.

Hasufel

Tallissa eletään taas jännittäviä hetkiä kun Oton olisi määrä saada sisko tai veli tässä ihan lähipäivinä. Malcontent varsoo orista Diesel Don.

Morfeus pitää pientä taukoa raviradoilta ja koettaa löytää uutta potkua uralleen. Vanhojen ongelmien lisäksi Mopsu keksi talven aikana vielä pari uuttakin vaivaa ja nyt yritetään ratkoa niitä. Muutamat hyvät hetket talvella antaa valoa kevään startteihin.

Morfeus


07.02.2009

Elämä menee eteenpäin, vaikka ikävä ei vieläkään ole hellittänyt. Kukaan ei koskaan tule korvaamaan ponin jättämää suurta valkoista aukkoa, mutta piristystä ja hyvää mieltä tuovat pojankoltiaiset Otto eli Hasufel ja Oton eno Morfeus. Viikonloppuna kuvattiin vilkasta oripoikaa ja kuvista tulikin kelpo avustajan voimin oikein hyviä. Kameran virittelyt ja harjoituslaukaukset otettiin Morfeuksen kanssa. Kuvia alla olevissa linkeissä.

Hasufel

Morfeus and me


19.01.2009

Venla Morn 2.6.1989-19.1.2009

"Minä muistan sinut aina"


11.01.2009

Hyvää uutta vuotta 2009! Morfeus korkkasi ravivuoden Kouvolassa 8.1. tuloksessa HML (5.) ja jatkoi heti perään Lappeessa 11.1. komeasti sijoituksella 1. 20,3/2120m! Morfen kanssa strttaaminen tuntuu aina olevan yhtä suuri arvoitus. Lahden (4.12.) ykköstä seurasi Vermon (17.12.) kolmonen ja sen jälkeen mentiinkin pari starttia laukalla. Sitkeästi jatketaan, kyllä se tästä suttaantuu! Tallin tammoista muutama potrettikuva.


26.10.2008

Nyt sattuikin useampi mielenkiintoinen hevosuutinen samaan päivitykseen. Alla Morfeuksen kisakuulumisia ja esittely-sivua on vihdoinkin päivitetty. Muistathan painaa muutaman kerran selaimesi "päivitä" painiketta, jos mitään uutta ei sivuilla näy.

Morfeus aloitti tauonjälkeisen uransa Vermon lounasraveissa perjantaina 24.10. Eikä ollut mikään turha reissu, onneksi tuli otettua vähän lyhyempi työpäivä. Koko matkan keulassa juossut Mopsu oli maalissa 3. hienolla uudella ennätysajalla 17,9a/2100m. Väliajat kaikki Morfeuksen nimissä 14,5;17,5;19,5 ja 16,0. Viimeisillä metreillä alkoivat kaviot painaa sen verran, että kuljettaja Ari Moilanen joutui kannustamisen sijasta varmistelemaan ravin maaliin asti. Hyvä näin!! Startti nähtävissä: Toto TV:ssä

Näillä näkymin talliin on tulossa vain yksi varsa keväällä 2009. Malcontent on toistaiseksi kantavana oriista Diesel Don. Tulevan varsan kasvattajaksi merkitään Malcontentin toinen omistaja Jorma Rintala. Aglia ei useammastakaan yrityksestä huolimatta jäänyt kantavaksi.


8.10.2008

Kesä oli kesä meni. Morfeus tahkosi tunnollisesti läpi kaikki Loviisan ravit saavuttamatta juurikaan sitä perinteistä menestystä, mutta juoksi kuitenkin joka startilla ennätystään aavistuksen paremmaksi. Ja nimen omaan juoksi, sillä kaikki Loviisan startit sujuivat ravilla...kunnes tuli muita ongelmia, kuten hengenahdistusta ja kaviopaiseita. Nyt pitäisi taas kaiken olla kunnossa ja taukopisteiden täytyttyä ryhdytään katselemaan uusia haasteita.

Kesä on ollut leppoisaa aikaa niin Morfelle kuin talon vanhuksillekin. Ulkoruokintaan jo hyvissä ajoin muuttaneet ladyt Venla ja Amanda (siinä sitä onkin hevosviisautta lähes 40 vuotta yhteensä) jatkavat laidunkauttaan hyvillä mielin. Ohessa kuvia kaunokaisista rantalaitumella syyskuuussa (sekaan on eksynyt yksi taikuri-savinenkin eli Aglaia). ps. jännittäviä hevosuutisia tulossa lähiaikoina


26.05.2008

Onni yksillä, kesä kaikilla...vai miten se nyt olikaan. Morfeus juoksee kilpaa Loviisassa tänään ja siskonpoika Otto jatkaa auringon palvomista sekä kärpästen jahtaamista laitumilla. Uusia kuvia Otosta sekä yksi foto "vanhoista rouvista" täältä. Etusivun kuvakin vaihdettiin kesäisempään.


19.04.2008

Morfeus jatkaa rämpimistään radoilla ja ensimmäinen yritys ilman kenkiä päättyi hylkäykseen. Uutta yritystä torstaina 24.4. Kouvolassa (matka 3100m). Ja jos ei ole yhdellä onnea matkassa ei sitä myöskään ole toisella. Pieni ja pippurinen Aglaia varsoi puolitoista kuukautta etuajassa kuolleen tammavarsan, mitään ei ollut tehtävissä.

Kaiken tämän epäonnen keskellä onkin sitten ilo esitellä kolmennen onni ja autuus, eli Malcontentin ja Classic Responcen "Otto-poika". Terhakka orivarsa syntyi päivälleen oikeaan aikaan torstaina 17.4. (-> Oton päivä). Ihailkaapas tätä.


03.03.2008

Mitä sitä enää osaa sanoa? Kaksi starttia vuonna 2008 ja molemmat ovat päättyneet samaan tulokseen HPL. Ensimmäisen kerran jälkeen vika löytyi takajalasta, joka oli turvonnut ilmapallon kokoiseksi. Nyt sen sijaan ollaan siinä tilanteessa, että kuljettaja totesi Vermon startin jälkeen "ei ne jalat vaan mahdu kurvissa sinne mahan alle". Hevonen lyö jalkoihinsa niin kovin, että alle 20-vauhdissa ravi vaihtuu kurvissa laukalle. Vielä kokeillaan ilman etukenkiä ja sitten... niin, mitä sitten?

Onneksi sentään uutta kasvua on luvassa. Malcontent paisuu ja pullistuu, odotettavissa pikku-Malkkis huhtikuun puolessa välissä. Samoin ennen niin pieni ja sievä Aglaia on paisunut aivan uusiin mittasuhteisiin ja sieltä on toukokuun puolella välin odotettavissa tulisia kavioita. Että ehkä tämä tästä.


02.01.2008

Hyvää vuotta 2008! Maanantaina 31.12. Morfeus poseerasi Kymen Sanomien etusivulla. Jutussa käsiteltiin eläinten uuden vuoden stressiä ja paukkuarkuutta. Juttusta kävi kuitenkin selvästi ilmi, että cool-Mopsu ei paukkuja pelkää ja malttaa jopa hieman juhlahumussa kameralle hymyillä. Etusivun kuva vaihdettu uutiskuvaksi.


28.12.2007

Ennen vuoden vaihdetta vielä iloinen uutinen. Morfeus starttasi Tapaninpäivänä Vermossa hienolla tuloksella. Pienestä vinoudesta huolimatta Morffe teki urhean juoksun ja nousi vaikean viimeisen kurvin jälkeen selvään voittoon. Juoksuselostus on lainattu Vermon sivuilta : "MORFEUS nousi 3. ulkoa kolmannelle 800 jäljellä ja neljännelle viim. takasuoran alussa, pääsi loppukurviin johtavan rinnalle, josta punnersi varmaan voittoon. Viim. 700 m 17,2". Koko juoksu taltioituna Toto TV:n videokirjastossa (lähtö 1/numero 11). Jos ei jotain hyvää niin jotain huonoakin. Morffe ei kaikesta huolimatta ollut aivan huippuiskussa ja perjantainen klinikkakäynti toi kolmen viikon sairasloman. Tästä kuitenkin erittäin hyvä jatkaa.


17.12.2007

Itku pitkästä laukasta..Maanantaina 10.12. Morfeus starttasi Kouvolassa kovilla odotuksilla. Toiveet ja haaveet kariutuivat viimeiseen takakaarteen pätkään, kun kovan kirin rykäissyt Morffe intoutui laukalle. Jos asiasta haluaa etsiä hyviä puolia niin niitäkin löytyy. Hevonen oli maalissa 5. (kuitenkin tuloksella HPL), vaikka oli laukassaan jäänyt koko porukasta perään merkittävän matkan. Vauhtia siis ainakin pitäisi löytyä. Kaikesta huolimatta: Erttäin hyvää joulua ja menestystä vuoteen 2008!


03.12.2007

Morffe juoksi Lappeenrannassa 30.11. uransa ensimmäisen ykkös-sijan!! Jihuu! Huisilla juoksulla kuolemanpaikalta Mopsu puristi itselleen tuloksen 20,6a/2100m. Maineen ja kunnian lisäksi tilille tuli rahaa, kaapinpäälle ilmestyi pokaali (ks. etusivun uusi kuva) ja selkään saatiin uusi viltti. Juoksun voi katsoa Toto TV:n kautta ja maalikameran kuvan + juoksuselostuksen löytää Lappeen sivuilta. Seuraavan kerran Morffe starttaa kouvolassa 10.12. maanantaina.


16.11.2007

Morffe väläytti omaa osaamistaan Lahden lounasraveissa perjantaina 16.11. Ensimmäisessä lähdössä startannut Mopsu pysyi koko matkan hienosti ravilla ja loppusuoralla pinkoi itsensä täysin uusille lukemille. Tulos 2.sija ajalla 20,0a/2140m. Tästä on taas ilo jatkaa.


18.10.2007

Morffe jatkoi hyväksyttyjen starttien sarjaa Lappeessa. Helposti kuumentuva rakettikoneeni laukkasi tällä kertaa keskellä suoraa. Laukka jäi onneksi muutaman askeleen lyhyeksi ja matka sai jatkua maaliin asti. Tulos ei ole kummoinen, mutta enpä ole koskaan ollut näin iloinen toiseksi viimeisestä sijasta!! Tulos siis kaiken kaikkiaan: Sija 10. ajalla 23,1x/2120m. Kotimatkalla puolen yön aikaan sitä jo kumman optimistisesti ajatteli seuraavaa starttia ja sen tuomaa onnistumisen iloa.. Kyllä harrastaminen on hauskaa!


18.10.2007

Morffe starttasi jo reilu viikko sitten Lappeen iltaraveissa. Vihdoinkin matka jatkui maaliin asti ja tuloskin saatiin merkittyä pöytäkirjaan. Sija 7 ajalla 23.0a/2100m. Tästä on hyvä viikonpäästä jatkaa!

Lisää hyviä uutisia hevosrintamalta. Tammat Malcontent ja Aglaia ovat kantavia. Malkkis orista Classic Responce ja Agla orista Cadillac Hall


22.09.2007

Nyt on sekä hyviä,että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että Morfeus starttasi perjantaina lounasraveissa Vermossa hienosti autontakaa kuin vanha tekijä. Huonosta lähtöradastaan huolimatta se sain paikan parijonossa ja viimeisen viidensadan käynnistyttyä se pinkaisi huimaan kiriin ja alkoi tavoittaa kovaa kulkevaa keulaa. Sitten ne huonot uutiset: tulos oli kuitenkin tylysti HPL. Viimeisessä kurvissa jalat vaan sekosivat ja hylkyhän siitä seurasi. Kuljettaja Ari Moilanen sanoi hevosessa olevan voimaa "vaikka kuinka", mutta tyyli on edelleen pahasti hakusessa. Pelkkä pontevuus ei nyt enää riitä. Kuvia reissusta. Ja etusivu vaihdettu.


11.06.2007

Niinhän siinä sitten kävi, että Loviisan vakuuttavat otteet vaihtuivat Riihimäellä laukan kautta viimeisen kaarteen keskeytykseen. Morfella vaihtui kengitys vasemman etukavion halkeamisen pakottamana ja ehkäpä siitä syystä urhea kilpurimme ei saanut askeliaan kurvissa sopimaan, ainakaan ravissa. Tai sitten syynä oli kesä, kärpäset ja yleinen känkkäränkkä. Mistä sitä noista aina tietää. Hevonen ei kuitenkaan osoittanut sairauden oireita, joten toivoa sopii, että kengistystä uusimalla päästäisiin taas maaliin asti. Kuvia tästäkin reissusta täällä . Ps. myös etusivun kuva vaihdettu ja "Sukupuu" päivitetty.


04.06.2007

Venla sai erittäin mieluisen syntymäpäivälahjan 2.6, kun hevoset laskettiin kesälaitumille. Vasta 18 vuotta täyttävä poni-ponteva kirjaimellisesti hölkkäsi koko matkan tallista kesäasunnolleen. Hyvin huomasi, että Venlalla on jo useamman vuoden kokemus siitä, minne se yksi tietty reitti kesän kynnyksellä johtaa. Seuranaan ponilla on ruunat Breikki ja Esko sekä tallikaveri Helka. Kuvia laitumelta.

Morfeus startta seuraavan kerran sunnuntaina 10.6 Riihimäellä. Toivottavasti tulee taas pientä parannusta edellisestä startista.


28.05.2007

Morfeus starttasi Loviisan kauden avajaisissa maanantai-iltana. Uran ensimmäinen startti ei olisi kovin paljoa paremmin voinut sujua. Urhea pikkumies lähti taistoon suurella innolla ja jaksoi urheasti pinkoa koko kisan loppuun asti.

Lopputulemana 2. sija ja hieno aika 22,2 /2120m (väliajat 28,0; 24,5; 18,0; 21,5). Olen suunnattoman ylpeä Morffesta!! Katso tästä kisakuvat. P.S. Myös etusivun kuva päivitetty.


22.05.2007

Morfeuksen kisakuvat päivitetty. Katso koelähtö kuvina. Onnistunut suoritus Lappeessa poiki välittömästi lisähommia ja jos kaikki menee putkeen Morffe kilpailee maanantaina 28.5 Loviisassa.


21.05.2007

Morfeus starttasi Lappeen iltaraveissa koelähdön merkeissä. Alku oli huisin jännittävä, kun volttaus keskeytettiin kahdesti ja lähtö kutsutiin takaisin yhtä monta kertaa. Kaikesta stressistä huolimatta Pikku-Morffe pinkoi ajan 22,3 ja näin ollen suoritti hyväksytyn koelähdön. Etusivun kuva päivitetty, muut kuvat seuraavat perästä. (Paina "päivitä"-jos kuva ei ole vaihtunut)


14.05.2007

Morfeus treenasi kisakuntoaan Loviisan radalla pitkän tauon jälkeen. Hiitti sujui ilmeisen odotetusti, sillä hevosen nimi on ilmestenyt Lappeenrannan (koe)lähtölistoihin maanantaille 21.5. Nyt sitä sitten päästään tosi toimiin, toivottavasti. Hiittauksen jälkeen Morffe rentoutui laitumelle ja kirmaili kuvaajien mieliksi..melkein vapaaehtoisesti. Kuvia vauhtikimarasta täällä. Tytöt Malcontent ja Aglaia odottavat sulhasen terveisiä saapuvaksi keskiviikkona 16.5. Toivotaan parasta niiden kanssa.

Osa-aika eläkeläinen Venla-poni osalistui PYRY:n järjestämiin seuratason koulukisoihin 6.5 ja tuli hienosti sijalle 4 prosenteilla 61,38 %. Hienoa Heikki ja Poni!!


18.03.2007

Morfeus ensimmäisellä hiitillä jalkahuollon jälkeen. Kuvia reissulta täällä. Reipas ruuna esitti ravihevosen taitojaan ja lopetti ensimmäisen hiitin tauon jälkeen aikaan 23,0. Hyvä Morffe!! Keväällä eletään siis jänniä aikoja. Morffe valmistautuu (taas) tulevaan koelähtöönsä ja tytöt Aglaia sekä Malcontent ryhtyvät virkkaamaan pipoja kesää 2008 varten. Toivotaan, että kevät on tytöille onnellista aikaa.


26.02.2007

Vuosi on alkanut rauhallisissa merkeissä.Aglaia yritti startata Lahdessa, mutta päätyi keskeyttämään totaalisen väsymyksen iskettyä loppumatkasta. Hephaestos toimii osa-aikaratsuna ja kuntourheilu hevosena, Malcontent odottaa kevättä ja Morfeus treenaa ahkerasti tulevaa raviuraa varten. Olen jopa itse uskaltautunut ajamaan kirppukokoista ravurinaihiotani ja se on kyllä ilo todeta, että ajaminen sen kanssa on hauskaa ja minusta meno tuntuu jopa todella ripeälle, aina aika ajoin.


19.12.2006

Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2007!! Hevoset on lähes koko syksyn viettäneet sairaslomaa,kuka kuumeessa ja kuka jalka paketissa. Malcontent ei ollut enää viimeisessä tarkastuksessa kantava, joten senkin suhteen parempaa onnea ensikerralle. Vuodelle 2007 on siis paljon odotuksia ja toiveita, kuten hevosten kanssa aina, ikävienkin asioiden jällkeen on vain reippaasti aloitettava alusta. Kyllä se sitten siitä!!


10.10.2006

Morfeus oli viikonloppuna hyvässä treenissä. Henkilökohtainen urotekoni oli nousta kärryille monen vuoden jälkeen. Itseasiassa kärryillä körryyttäminen oli kivempaa, mitä muistin. Hevonen toimi hienosti ja vauhtikaan ei pelottanut... Sen sijaan jännityksen hikikarpaloita aiheutti Heikin ja Venlan sekä Lauran ja Timin esteharjoittelu. Ei tosin yksinomaan pelkästään huimien hyppyjen ansiosta. Estetreenin ennakkojärjestelyt tuottivat hieman...haasteita.


10.9.2006

Morfeus ratsuna. Heikki rohkeasti ulkoiluttaa Pikku Morffea satulasta käsin. Itse paikalla olleena voin todistaa, että kaikki sujui hyvin. Ensimmäistä kertaa radalla satulan kanssa ja no problems.


5.9.2006

Morffe parantelee leikkaushaavaansa ihan aikataulussa. Viimeviikolla hevonen pääsi ensimmäistä kertaa tarhaan kokonaiseen kuukauteen ja hiljainen kävely valjaissa on voitu aloittaa. Toivotaan, että kaikki jatkuu yhtä hienosti

Muutama uusi kuva tallin asukeista. Suomenhevos ori Vilumi, lämminveri ruuna Hephaestos sekä aina niin pirteä poni ponteva Venla.


26.7.2006

Morfeus sairaslomalla. Takajalassa irtopala, joka leikataan tiistaina 1.8 Laukaassa. Kolmen kuukauden hiittitauko edessä. No, koelähtöjä lienee järjestetään vielä vuonna 2007? Sairaslomalla Morffe on tutustunut satulaan ja ratsastajiin. Voimakaksikko Heikki ja Aino ulkoiluttavat nuortamiestä sielästä käsin. Valitettavasti tästä lystistä minulla ei ole kuvamateriaalia.


20.6.2006

Aglaia starttasi Loviisassa 3.7 maanantaina. Tällä kertaa kaikki sujui hyvin ja tuloksena oli 5. sija ajalla 18,6a/2120m. Seuraava startti myös Loviisassa 10.7 maanantaina. Morfeuksella on oma henkilökohtainen kärpäsen karkoitin ja uusi tarhakaveri. Kiva, että Morffekin on löytänyt kokoistaan seuraa.

Muutama uusi kuva myös tammalaitumelta. Kuvissa ratsutamma Amanda ja viimekesän varsa Peppi. Kiitos Sanna kuvista.


20.6.2006

Malcontent on päättänyt kilpauransa ja on kantavana orista Classic Response. Morfeus kasvattaa kuntoaan talven jalkaongelmien jälkeen toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja hevonen kuntoutuu sekä kehittyy toivottavaan tahtiin.Venla täytti 2.6 (kyllä, Venlan päivänä) huikeat 17 vuotta. Teräsponi vietti juhlapäivää laitumella ystäviensä kanssa.


6.4.2006

Malcontent parantaa suorituksiaan kuin sika juoksuaan. Vermon nopea kolmonen (16,1a) vaihtui Mikkelissä hienoon kakkostilaan. Koko matkan keulassa porskuttanut Malkkis oli 6.4 Mikkelissä 2. ajalla 20,6/2100m. Hyvä tyttö!

Morfeus teloi takapolvensa painittuaan velipojan kanssa tarhassa. Eli hiitille ei päästy vieläkään. Vamma ei kuitenkaan ilmeisesti vaadi pitkää huoltotaukoa ja urasuunnitelmat voivat jatkua.


4.3.2006

Morfeus hiitillä jäällä. Oikean omistajan ottein ajoin itse hiittipaikalle autolla ja seurasin hevoseni vauhtiharjoittelua lämpimältä etuistuimelta.

Tytöt Aglaia (Lahti 23.2. tulos: 2. ajalla 19,3/2140m) ja Malcontent (Mikkeli 26.2. tulos: 4. ajalla 19,3a/1600m) ovat kaikessa hiljaisuudessa jatkaneet kilpauriaan taukojen jälkeen. Seuraavan kerran Malkkis juoksee torstaina Lahdessa.

Riitta ja Poni Ponteva treenasivat esteloikkaa maneesilla torstaina. Kuvia tästä iloittelusta tässä


7.2.2006

Saanen esitellä, ruuna Morfeus (ruunattu 9.1.2006). Uusia talvikuvia saimme otettua ihka uudella Canon 350D digijärkkärillä. Silminnähden rauhoittunut Morffe poseerasi koko kuvausajan mallikkaasti, reuhumatta ja purematta. Uusia kuvia myös kilpauransa uudelleen aloittaneesta tammasta Malcontent sekä stressistä ja vatsahaavasta kärsivästä ruunapojasta Hephaestos.

Kuvia myös rentouttavasta,mutta erittäin viileästä ratsastusretkestä Ponin kanssa.


6.1.2006

Morfeus hiitillä Loviisassa viimeistä kertaa oripoikana. Ei hevosrukka riehuessaan tiennyt, mihin maanantai-aamuna on menossa. Kuvia riehakkaalta hiitireissulta.Hiittikuvat